19.3. Blogin aloituspäivä.
Koulut ovat kiinni koronatilanteen vuoksi ja lapset ovat kotona. Istun itse "tutkijankammiossani", erillisessä huoneessa omakotitalomme kuokeroissa. Ymmärrän olevani etuoikeutettu, koska minulla on erillinen tila, jossa työskennellä (välillä pystyen tekemään omia juttujani ja hyvin usein auttaen koululaisia opintorutiineissaan). Ymmärrän olevani etuoikeutettu myös siksi, koska pystyn olemaan kotona. Siitä myöhemmin lisää.
Omassa mielessäni on pyörinyt jo pitkään blogin kirjoittaminen. Ajatusleikki on ollut sen tyyppinen, että blogiin varmaankin saisin ympättyä ajatuslokeroistani ne ´ylimääräisinä´ pursuavat ajatukset, jotka eivät päädy opintoesseisiin, tutkielmiin, väitöskirjan "työpapereihin", artikkeleihin jne. Toisaalta blogiin saisin kirjoitettua elämästäni muutenkin ja toisaalta saisin selvennettyä tieteellisiä asioita selkokielisemmiksi lukijoille ja itselleni ja lisäksi saisin samalla tehtyä itsereflektiota kirjoittamisen avulla. Eli ei muuta kuin blogi pystyyn. Aika tuntuu nyt kypsältä tähän.
Aion kirjoittaa tätä blogia epäsäännöllisen säännöllisesti, tieteellisten jatko-opintojeni eli tohtoriopintojeni ja työnhaun ohessa. En siispä ole oman irtisanoutumiseni vuoksi työelämässä tällä hetkellä, mutta etsin jatkuvasti kokoaikaista työtä. Aion kertoa kenties myös työnhaun edistymisestä ja sen haasteista blogissani.
Ainiin lyhyt esittely; olen urheiluhullu, kestävyysurheilua harrastava, boheeminlutvakka työmyyrä. Olen syntynyt vuonna 1978 ja oletan olevani mies. Rakkaaseen perheeseeni kuuluvat rakas vaimoni ja teini-ikäinen tytär sekä vähän nuorempi poika. Asun Pohjois-Savossa, mutta koen olevani maailmankansalainen.
Ensimmäisessä blogikirjoituksessani pyrin jo heti vastaamaan tuohon kysymykseen "voiko saada räjähtävän O.R.K.U.n tutkimalla organisaatioelämää". Lyhyesti vastaus on: kyllä voi.
Jos nimittäin kysymyksenasettelussa oleva lyhenne ymmärretään ilman kaksimielisyyksiä siten, että se muodostuu sanoista "Oman" tai "Organisaation", "Resilienssin", "Kehittyminen", "Uudistumalla" ja jos resilienssin nähdään kuuluvan organisaatioelämään. Aiheen oman laajan tarkastelun ja useiden aiheesta tehtyjen tutkimusten perusteella on nähtävissä, että resilienssi kuuluu sekä yksilöllisellä että yhteisön tasolla oleellisesti organisaatioelämään. Tutkimalla organisaatioelämää ja erityisesti siihen kytkeytyviä sosiaalisia ilmiöitä ja työyhteisön jäsenten yksilötason seikkoja (nekin kuuluvat organisaatioelämään) ja samalla reflektoimalla asioita henkilökohtaisella tasolla ja kehittäen organisaatiotason seikkoja uskon vakaasti, että räjähtävä oman ja organisaation resilienssin kehittyminen on tämän jatkuvan uudistumisen prosessin avulla mahdollista. Eikös ollut selkeästi ilmaistu? ;)
Mitä se resilienssi sitten olikaan? Ja miksi resilienssi?
Siksi, että väitöskirjani yksi tutkimusilmiöistä on resilienssi. Tein myös ylemmän amk-tutkintoni opinnäytetyön resilienssistä ja sen edistämisestä (löytyy googlaamalla netistä, jos kiinnostaa tutustua). Olen siis lähivuosina tutkinut paljon ja intohimoisesti resilienssiä ja se kiinnostaa minua myös henkilökohtaisesti ilmiönä paljon. Elämässäni on sattunut ja tapahtunut. Siitä ehkä seuraavissa blogikirjoituksissa lisää.
Kerronpa nyt kuitenkin resilienssistä ilmiönä tarkemmin, lähinnä ihmistieteiden näkökulmasta. Ja kerronpa myös, miksi se on just nyt älyttömän tärkeä juttu, joka kannattaa ottaa vakavasti.
Saa haukotella.
Resilienssi on terminä monimerkityksinen ja vanha. Se tulee alun perin latinan kielen sanasta ”salire” (hyppääminen) ja re-salire (hypätä takaisin) (Poijula 2018, 16). Menemättä tässä kohtaa sen tarkemmin yksityiskohtiin, voidaan sanoa resilienssin kulkeneen sanana ja tieteellisesti tutkittuna ilmiönä pitkän matkan 1500-luvun Ranskasta ja 1800-luvun Englannista tähän päivään.
Resilienssin voi erään määritelmän mukaan sanoa olevan ”dynaamisten järjestelmien kykyä sopeutua onnistuneesti häiriöihin, jotka uhkaavat systeemin toimintaa, elinvoimaisuutta ja kehitystä”. Tämä kehityspsykologian määritelmä sopii yhteen eri tieteiden määritelmien kanssa. (Masten 2014a; Masten 2014b, 10; Southwick et al 2014, 9; Poijula 2018, 12.) Resilienssi on monitieteinen sateenkaaritermi ja siksi sitä on tärkeää pyrkiä määrittelemään tuolla tavoin laajasti.
Helpommin ymmärretyksi termi tulee kun puhutaan esimerkiksi "muutoskyvykkyydestä" (Kohonen & Sydänmaanlakka 2019), "kuormituskestävyydestä" (Losoi 2015) tai "mukautumisesta, huolimatta haavoittuvuuden kokemuksesta" (Juntunen 2014). Psykologian ja psykiatrian kirjallisuuden piirissä ja esimerkiksi työelämässäkin käytetään näitä termejä ja olen huomannut puhuttavan myös "psykologisesta joustamiskyvystä".
Mielestäni yksi erittäin hyvä määritelmä yllä mainittujen lisäksi on "arkipäivän taikaa (ordinary magic)" (Masten 2001). Resilienssi nimittäin on periaatteessa ihan arkipäiväinen juttu. Se ei kuitenkaan ole sisäsyntyinen, eikä pysyvä ominaisuus, vaan lapsuudesta alkava kehittyvä prosessi, jota on vaikeaa mitata, koska sitä ei ilmiönä ole välttämättä havaittavissa ennen huomattavia vastoinkäymisiä (Joutsenniemi & Lipponen 2015). Perusvitutuksesta ja pienistä vastoinkäymisistä me ihmiset selviämme "normaaleilla" ongelmanratkaisutaidoillamme.
Tärkeä pointti on se, että resilienssiä voi kehittää. Ja kaiken a ja o resilienssissä on rakentava suhtautuminen vastoinkäymisiin. Tänä turbulenttina aikana näen nämä melkoisen tärkeiksi seikoiksi meille jokaiselle. Jos tämä blogi ottaa niin sanotusti tuulta alleen, niin ehkäpä seuraavassa osiossa kerron tarkemmin, miten resilienssiä voisi alkaa kehittämään ja mitkä seikat kehittämiseen vaikuttavat.
Jos koronatilanne huolestuttaa, ottaa päähän ja herättää epätietoisuutta yksilöissä, niin ei käy kateeksi yrityksiäkään. Näen resilienssin yhteisöillekin erittäin tärkeänä huomioitavana ja kehitettävänä asiana.
Eräässä kauppatieteellisessä tutkimuksessa taloudellinen resilienssi (economic resilience) määritellään ”talouden kyvyksi palautua epäsuotuisista järkytyksistä ja hyötyä positiivisista ´iskuista´ (Briguglio et al 2008, 5)". OECD:n tutkimuksessa sen määritellään tarkoittavan ”talouden kapasiteettia sietää haavoittuvuutta, kestää shokkeja ja toipua nopeasti” (Caldera-Sánchez et al 2016, 6). Elintärkeitä seikkoja tässä tilanteessa ja tulevaisuudessa.
Resilienssin voi organisaatioiden yhteydessä nähdä ”organisaation kyvyksi sopeuttaa ja muuttaa toimintaansa muuttuvassa toimintaympäristössä sekä muutosta ennakoiden, että siihen reagoiden” – voidaan puhua muutosjoustavuudesta (Nieminen et al 2017, 11). Tähän sopeuttamiseen, muutosten kohtaamiseen, ennakointiin ja reagointiin toivotan jokaiselle yritykselle ja yksilölle tsemppiä ja voimia. Nimittäin valitettavasti uskon, että maailma ei ole entisensä, kun koronasta selvitään. Helppoa ei tule olemaan oikeastaan missään suunnassa.
Toisaalta lopulta maailma voi olla pitkässä juoksussa parempi paikka kuin ennen koronakriisiä, who knows. Siihen uskon vakaasti, että jokainen voi valita asenteensa sen suhteen, miten vastoinkäymisiin suhtautuu. Rakentava suhtautuminen on avainasemassa. Sekin on hyvä pitää mielessä, että kaiken tämän koronakriisin jälkeen oma resilienssitasosi voi olla korkeampi kuin sitä ennen ja voit olla vahvempi kuin aiemmin.
Poijulan (2018, 37 - 44) mukaan aivotutkimuksissa todettu aivojen neuroplastisuus eli muovautuvuus tarkoittaa tässä yhteydessä käytännössä sitä, että kokemukset muuttavat aivoyhteyksiä. Resilienssi ei ole yleinen ominaisuus, persoonallisuuden piirre, sosiaalista pätevyyttä, pelkkää vastustuskykyisyyttä (resistance), haavoittumattomuutta, eikä pelkästään mielenterveyttä. Se ei ole myöskään pelkkää takaisin kimpoamista (arkikielessä käytön virheellisyys). Niin määriteltäessä jätetään huomioimatta se, että useimmiten kärsimys ja kamppailu tuottavat resilienssiä. Ihminen tulee tietoiseksi haavoittuvuudestaan ja samanaikaisesti vahvuudestaan; tätä sanotaan stressirokotusvaikutukseksi. Kärsimyksiä kokiessaan ihmiset ymmärtävät, mikä on oikeasti tärkeää elämässä ja lisäksi löytävät omia ja toisten voimavaroja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Resilienttikin siis kokee kärsimystä ja kriisejä.
Kiitos kun jaksoit lukea ja palataan asiaan.
Lähteitä, joita käytin kirjoituksessani:
Briguglio, L., Cordina, G., Farrugia, N. & Vella, S. (2008). Economic Vulnerability and Re- silience: Concepts and Measurements. Research Paper No. 2008/55. United Nations University. World Institute for Development Economics Research.
Caldera Sánchez, A., de Serres, A., Gori, F., Hermansen, M. & Röhn, O. (2016). Strength- ening economic resilience: Insights from the post-1970 record of severe recessions and financial crises. OECD Economic Policy Paper. No. 20.
Joutsenniemi, K. & Lipponen, K. (2015). Resilienssi ja posttraumaattinen kasvu. Suomen Lääkärilehti 39 / 2015, VSK 70, Tieteessä - katsaus, 2515 – 2519.
Juntunen, T. (2014). Kohti varautumisen ja selviytymisen kulttuuria? Kriittisiä näkökulmia resilienssiin. SPEK puheenvuoroja 2. Helsinki: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK.
Kohonen, S. & Sydänmaanlakka, L. (2019). Mikä ihmeen muutoskyvykkyys. Webinaari 12.9.2019. Saranen Consulting.
Losoi, H. (2015). Resilience and recovery from mild traumatic brain injury. Väitöskirja. Institute of Behavioural Sciences. Studies in Psychology. No 114: 2015. Helsinki: University of Helsinki.
Masten A. S. (2014a). Global perspectives on resilience in children and youth. Child Development. 85(1):6–20. doi: 10.1111/cdev.12205.
Masten A. S. (2014b). Ordinary magic: Resilience in development. New York: Guilford Press.
Masten, A.S. (2001). Ordinary Magic. Resilience Processes in Development. American Psychologist, 56, 227–238.
Nieminen, M., Talja, H., Heikkilä, J-P., Airola, M., Viitanen, K. & Tuovinen, J. (2017). Muu- tosjoustavuus - organisaation resilienssin tukeminen. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.
Poijula, S. (2018). Resilienssi – muutosten kohtaamisen taito. Helsinki: Kirjapaja.
Southwick, S. M., Bonanno, G. A., Masten, A. S., Panter-Brick, C. & Yehuda, R. (2014). Resilience definitions, theory, and challenges: interdisciplinary perspectives. Eur J Psychotraumatol. 2014; 5. Doi: 10.3402/ejpt.v5.25338.
Kommentit
Lähetä kommentti