Heipä hei jälleen, Kolmas blogikirjoitukseni. Aloitetaan tänään kysymyksellä. Mitä Sinulle kuuluu? Tuota kysymystä esitetään kuulemma aivan liian harvoin kohdatessa ihmisiä. Vielä vähemmän kuulemma maltetaan jäädä oikeasti kuuntelemaan , kun ihminen kertoo, mitä hänelle kuuluu. Ihmisellä on tarve puhua omasta olostaan, omasta voinnistaan, omista haaveistaan, ajatuksistaan ja jopa tunteistaan – ihminen suorastaan rakastaa puhua itsestään. Vai oletko eri mieltä? Teepä reflektiivinen testi: kuvittele tilanne, jossa joku on oikeasti kiinnostunut Sinusta ja elämästäsi ja hän jaksaa kuunnella vaikka kuinka pitkään puhettasi, jonka aikana saat oikeasti kertoa hänelle, mikä painaa, mitä haluat, mistä haaveilet, mitä tunnet, miten asiat koet, miten niiden sinun mielestäsi pitäisi olla, mitä olet saavuttanut, miksi koet olevasi hyvä, miksi huono jne. Ilman keskeytyksiä. Ilman kiirettä. Eikö olisi aika mukavaa? Ehdotus: seuraavan kerran kun kohtaat jonkun ihmisen, jolta kysy
Heipä hei jälleen, rakkaat kanssaihmiset! Viimekertainen blogikirjoitukseni oli ensimmäinen laatuaan ja se otettiin siten vastaan, että uskaltaudun kirjoittamaan toisenkin mokoman. Sain pääasiassa positiivisia kommentteja, Kiitos kaikille kommenteistanne. Ensimmäisestä blogikirjoituksestani seurasi lisäksi erittäin antoisat keskustelut (puhelimessa totta kai) kahden mielettömän älykkään ihmisen kanssa. Sain heiltä mukavien juttutuokioiden lisäksi kriittisiä ja eteenpäin vieviä kommentteja lopulta myös väitöskirjaprosessiini. Kiitos Esa ja Ari. Tässä kirjoituksessani käsittelen pääosin ymmärtämistä ja oppimista sekä samalla resilienssin edistämistä. Mielestäni nämä ovat kaikki ajankohtaisia ja tarpeellisia asioita erityisesti tällä hetkellä, elettäessä ”koronakaaoksen” keskellä. Ymmärtäminen on erityisen ajankohtainen juttu. Kaikkien meidän ihmisten pitää nyt kuunnella ja seurata erityisen tarkasti, mutta tämän lisäksi myös ymmärtää koronauutisointia, ymmärtää pandemi